Kunnes kuolema meidät erottaa

Joe hyppi silmilleni aina, kun halusin hänet pois. Mutta sen ainoaan kerran, kun halusin hänet vierelleni, häntä ei näkynyt missään.

"En ajatellut koskaan sanovani tätä, mutta kaipaan sitä kun olit vampyyri." Huokaisin, kun olimme kiertäneet jo puoli kaupunkia.

Lucas naurahti. Hänen naurunsa oli edelleen sama. Yritin keskittyä, enkä kuunnella hänen ääntään.

"Joskus toivon, etten olisi koskaan tullut edes takaisin." Hän sanoi ja katsoi kaukaisuuteen.

Kuulin sen taas. Hän kitui ja se, että hänen äänestään kuuli sen.. se tarkoitti sitä, että häneen todella sattui. Nielaisin kuuluvasti. Otin hänen kädestään kiinni ja odotin selkä jäykkänä mitä tapahtuisi. Lucas ei silti reagoinut mitenkään. Tunsin kädessäni hänen jännityksen, eikä omani saanut häntä rentoutumaan.

"Hyvä on. Lucas, emme tule löytämään häntä. Etkö sinä vain voisi kertoa?" Sanoin ja pysäytin hänet.

Lucas vältteli katsettani, muttei päästänyt kädestäni irti.

"Lucas kiltti, jos Will koskaan..." Sydämeni alkoi hakata heti lujempaa sanoessani hänen nimensä.

Lucas kurtisti kulmiaan ja nosti katseensa minuun. Näin, miten hän yritti irvistää, mutta hänen hampaansa eivät tulleet esiin. Hän ei ollut vampyyri, hän ei voinut näyttää vihaansa niin hyvin. Häntä turhautti asia. Lucas käänsi katseensa toisaalle ja päästi samalla otteensa. Purin huultani ja menin askeleen eteenpäin. Otin hänen kasvonsa kämmenilleni ja käänsin ne minuun päin.

"Lucas, minä tiedän millainen olet ollut. Olet ollut paha, kylmä. Sinussa ei ollut mitään merkkejä siitä, että olisit joskus ollut ihminen. Mutta minä tiedän, ettet ole enää semmoinen. Tiedät parempaakin ja olet kehittynyt. Olet hyvä ihminen, jos siksi sinua voi kutsua.. Mitä ikinä hänelle tapahtuikaan, tiedän ettei se ollut sinun syysi. Et ikinä satuttaisi ketään, et sen jälkeen mitä teit. Välitän sinusta todella paljon, enkä olisi tässä ilman sinua. Mikään ei saa minua vihaamaan sinua Lucas Minton." Sanoin ja katsoin hänen viattomiin silmiin.

Näin ensimmäisen kerran, kun Lucasin silmäkulmasta valui kyynel. Hän raotti suutaan pienesti, muttei sanonut mitään. Hymyilin ja otin pienen askeleen lähemmäs. Näin miten hänen katseensa liukui huuliini ja nousin varpailleni, koska hän oli aivan liian pitkä. Painoin huuleni vasten hänen huuliaan. Se suudelma oli jotain aivan eriä, mitä muistin. Se ei ollut pakkohuumausta. Se oli normaali suudelma, mistä pidin omasta tahdostani.

Lucas kietoi hellästi kätensä ympärilleni. Minä en pelännyt. En pelännyt sitä, että Lucas haavoittaisi minua hampaillaan. Enkä sitä, että Will hyppäisi jostain nurkan takaa. En välittänyt mistään, mitä tapahtui ympärillämme. Suutelin häntä ja se tuntui, kuin se olisi ensisuudelmamme. Tunsin, kuinka häntä alkoi hymyilyttämään. Irroitin huuleni hetkeksi.

"Jessica..." Hän sanoi hymyillen.

"En ole ikinä suudellut sinua ilman, että olet huutanut toisen nimeä. Tai etten olisi päästänyt sinua pois. Ja jos olisin koskaan tiennyt miltä tämä tuntuu, olisin jäänyt odottamaan." Lucas jatkoi.

"Ilman sinun niitä kamalia juttujasi, et olisi koskaan kuollut tai tajunnut asioita mitä teit" Vastasin ja kallistin hiukan päätäni.

Lucasin hymy hyytyi hiukan. Hän vain hymähti ja antoi pusun nenänpäähäni.

"Kuinka romanttista." Kuulin tutun sarkastisen äänen Lucasin selän takaa.

Samaan aikaan, kun otin askeleen vasemmalle, Lucas väistyi tieltäni.

"Hyvä, kun tulit. Meillä onkin puhuttavaa." Sanoin ja katsoin suoraan hänen vihaisiin silmiin.

Joe hymyili pienesti ja pudisti päätään.

"Meillä kolmella vai vain meillä kahdella?" Hän kysyi huvittuneena.

En ymmärtänyt miksi tämä oli niin hauskaa hänen mielestään.

"Minulle on aivan sama onko Lucas paikalla vai ei. Hän tietää mistä aijon puhua." Vastasin ja siirsin koko painoni toiselle jalalle.

"Anna tulla vain sitten." Joen hymy ei tyyntynyt, ei vielä.

"Mitä sinä teit Tinalle?" Ääneni ei ollut koskaan ollut niin tyly ja kylmä.

Joen hymy vaihtui vihaiseen irvistykseen.

"Menit kertomaan hänelle?" Joen katse siirtyi Lucasiin.

"Älä syytä häntä." Sanoin heti, kun huomasin miten Lucas pelästyi häntä.

"En minä mitään tehnyt." Joe puolustautui.

"Älä jauha paskaa." Sanoin ja tein selväksi, että tiesin hänen tehneen jotain.

Joe luovutti ja rentoutui.

"Luulin, että menetin sinut.." Hän kuiskasi ja laski päänsä.

"Joten?"

"Purin häntä." Joe sanoi niin nopeasti, etten ollut varma sanoiko hän niin, kuin luulin kuulevani.

"Vitsailet. Et tosissasi purrut häntä. Kerro minulle, että se oli vitsi!" En muista milloin olisin viimeksi kiihtynyt vain parissa sekunnissa.

"Olin vihainen. En voinut itselleni mitään!" Joe huusi.

"Mitä helvettiä minä Will'ille kerron?! Hän vihaa teitä jo muutenkin! Hän ei ikinä anna anteeksi tätä.. onko hän edes elossa? KAI HÄN ON ELOSSA?!"

Lucas säpsähti miten vihaiseksi minä tulin ja meni heti kauemmas minusta.

"Ei tietenkään ole. En luo vampyyrejä." Joe sanoi ja katsoi minuun ihmeissään.

Haukoin henkeäni. En voinut uskoa sitä. Jos Will saa kuulla, että Tina kuoli Lucasin takia..olin kuollut. Toiseen kertaan. Hän ei ikinä enää katsoisi minuun. Menettäisin hänet lopullisesti.

"Miten sinä saatoit tehdä niin.. tiesit, että hän oli vain viaton ihminen.." Sanoin ja yritin niellä kyyneleeni.

"Ihminen.." Joe sanoi ja naurahti.

En voinut kuunnella sitä enää. En halunnut nähdä häntä enää.

"Mene pois." Sanoin ja käänsin katseeni Lucasiin.

Hän katsoi minuun peloissaan. Näin, kuinka hän odottaisi milloin alan huutamaan hänellekkin.

"Miten vain. Ei minun vihaaminen häntä takaisin tuo." Hän vastasi ja laskeutui pitkä hiljaisuus.

"Anteeksi, pelästytin sinut varmasti." Päätin pysyä vielä paikoillani, ettei hän tuntisi oloansa uhatuksi.

Lucas nyökkäsi pienesti, mutta levitti kätensä. Menin hitain askelin häntä kohden.

"Minä olen pahoillani, etten voinut kertoa sitä. Se oli vain.. liian paha asia." Hän kuiskasi ja otti lempeästi minut käsilleen.

Pudistin päätäni ja halasin häntä tiukkaan. Olin taas samassa paikassa. Will vihaisi minua ja Lucas oli ainoa, joka jäi jäljelle. En tiennyt oliko se hyvä vai huono asia. Mutta sen tiesin, että minun oli itse kerrottava Willille.

"Lucas, autatko minua?" Kysyin ja hellitin otettani hiukan.

"Tottakai, mitä minun täytyy tehdä?" Hän kysyi.

En tiennyt miten selittää asiaa siskolleni. Joten päätin ottaa kissan pöydälle ja kertoa kaiken. Ihan kaiken. Siskoni katse oli Lucasissa, joka tunsi olonsa epämukavaksi selvästikkin.

"Ja mikäs helvetti sinä sitten olet nyt?" Hän kysyi.

"En tiedä. En ainakaan vampyyri, selvästikkään. Mutten ihminenkään. Ei kukaan voi olla näin kylmä ja...sieluton, tyhjä." Lucas vastasi hyvin asiallisesti.

Siskoni katsoi minuun.

"Ja koko tämän ajan, kun olet juossut ties missä.. olet ollut näitten hirviöiden kanssa?" Hän kysyi toinen kulma kohollaan.

Näytti, kuin Lucas olisi saanut sähköiskun hirviö sanan kohdalla. Otin heti hänen kädestään kiinni.

"Voitko olla käyttämättä tuota sanaa?" Sanoin hampaitteni välistä.

"Sitähän minä olin." Lucas kuiskasi ja käänsi katseensa ikkunaan.

Katsoin murhaavasti siskooni. Hän huokaisi ja nosti kätensä ilmaan.

"Tehkää mitä tahdotte. Olen ihan ulkona koko jutusta. Kunhan pidät huolen, että tulet aina elävänä takaisin." Siskoni sanoi ja nousi.

Molemmat pysyimme vaiti Lucasin kanssa. Miten ironista, että hän sanoisi juuri noin..

"Oletko nyt aivan varma, että tämä on soveliasta?" Lucas kysyi ja katsoi sänkyäni epäröiden.

Otin pompulani pois ja menin lakanoiden alle. Katsoin Lucasia ja se toi mieleeni uneni. Olin aivan varma, että se oli vain uni.

"Lucas..voisitko ottaa paitasi pois?" Kysyin hyvin hiljaa.

"Anteeksi kuinka?" Hän kysyi järkyttyneenä.

"En halua, että vieressäni nukutaan paita päällä." Vastasin ja laskin pääni.

Lucas empi hetken paikoillaan, mutta otti sitten paitansa pois. Näin kulmieni alta hänen sileän, virheettömän ja paljaan yläkropan. Vedin syvään henkeen ja koitin saada sydämeni rauhoittumaan, ettei hän huomaisi kuinka lujaa se löi. Lucas käveli toiselle puolelle sänkyäni ja istui alas.

"Haluat varmaan, että otan housutkin pois. Nyt, kun todella nukun öisin.." Lucas sanoi jo hiukan hymyillen.

Nyökkäsin pienesti.

"Jessica.. punastuitko sinä?" Lucas kysyi ja naurahti.

"En!" Vastasin nopeasti ja menin syvälle lakanan alle.

Lucas nauroi hiljaa, joka kuulosti hyräilyltä minun korvaani. Hän meni makuulle ja kääntyi minuun päin. Kurkkasin peiton alta ja näin hänen kasvonsa vain pienen välimatkan päässä omistani. Katsoimme hetken toisiamme silmiin. Ennen, kun katsoin hänen silmiinsä, en nähnyt mitään. Mutta nyt näin kaiken. Kuin lukisin avointa kirjaa hänen elämästään.

"Minuun sattuu edes ajatella, että koko tämän ajan sinun kauniit silmäsi olivat piilossa." Sanat vain tulivat suustani.

Lucas avasi suutaan, mutta sulki sen heti. Tajusin sanoneeni jotain väärää ja menin nopeasti aivan häneen kiinni.

"Jessica, sinun ei tarvitse juosta karkuun jokaista asiaa mitä teet tai sanot. Minä en aina osaa sanoa joihinkin mitään. Mutta se ei tarkoita sitä, että olisit sanonut jotain väärää." Lucas sanoi ja laittoi kätensä ympärilleni.

Hän ei onneksi ollut vampyyrinkylmä, hän oli yhtä kylmä, kuin...kuollut. Se oli tyhmä vertauskuva, mutta siltä se tuntui.

"Kiitos." Vastasin ja suljin silmäni tiukasti kiinni.

Lucas antoi pusun hiuksiini ja jätti kasvonsa siihen.

"Sinä tuoksut hyvälle. Ei ihme, että olin menettää itsehillintäni kanssasi." Hän sanoi.

Hymyilin isosti. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan tunsin oloni hyvin turvalliseksi omassa sängyssäni.

Mutta aamulla, kun heräsin, heräsin yksin sängystäni. Mutristin suutani, mutta mitä muuta olisinkaan olettanut. Puin vaatteita päälleni samalla, kun menin portaita alas. Laitoin hiukseni suttuiselle nutturalle ja jämähdin keittiön eteen. Lucas nosti katseensa minuun. Hän hymyili kauniisti ja tajusin mitä näin edessäni. Minulla vei kauan tajuta, että Lucas tosiaan nukkui ja söi.

"Tänäänkö me sitten aloitamme suunnitelmasi?" Hän kysyi ja ojensi maitopurkkia.

Nyökkäsin hitaasti ja aloin ihmetellä mihin siskoni oli kadonnut.

"Näytät huolestuneelta. Mikä on?" Lucas kysyi ja siirsi pöydän ylitse kämmenensä käteni päälle.

Maitopurkki putosi kädestäni, sillä en ollut olettanut hänen tekevän tuota liikettä. Lucas katsoi minuun ihmeissään.

"Missä siskoni on" Kysyin katse naulittuneena yhteen pisteeseen.

"Ei ainakaan täällä ollut koko yönä. Jess, pelotat minua. Mikä on?" Lucas kysyi.

Nousin pöydästä heti ja lähdin ulko-ovea päin. Minun ei tarvinnut edes ajatella. Tiesin mistä lähteä etsimään. Lucas juoksi perässäni. Tiesin, ettei hän välttämättä osannut yhdistää tätä kaikkea, mutta minä osasin. Olin hyvin lähellä räjähtämispistettä. Yritin silti säästää itseäni oikeaan hetkeen, kun on lupa huutaa.

"Voisitko jo kertoa minne juokset?" Lucas läähätti perässäni.

"En juokse." Vastasin tylysti.

"Jess, olen täällä auttamassa sinua. Mutten voi tehdä mitään, jos et edes kerro mitä olemme tekemässä." Lucas sanoi ja hidasti vauhtiaan.

Pysähdyin ja käännyin ympäri. Katsoin häneen hiukan tuimasti, mutten vihaisesti.

"Jos kertoisin, et olisi lähtenyt mukaani. Minulle riittää, että tiedän itse minne olen menossa. En tarvitse sinua nyt." Vastasin hänelle.

Oletin Lucasin suuttuvan ja lähtevän pois. Väärin, taas. Lucas tuli eteeni ja katsoi suoraan silmiini. Hän nosti toisen kätensä poskelleni.

"En välitä helvettiäkään siitä haluatko tai tarvitsetko minua. Olen aina vierelläsi, vaikken voi enää suojella sinua samalla tavalla." Lucas sanoi koko ajan tuijottaen silmiini.

Sydämeni löi yhden tahdin ohi siinä kohden. Hän ei ollut ikinä välittänyt minusta tuolla tavalla. Ennen hän halusi hyötyä siitä mitä ikinä tekikään. Nyt hän käveli vierelläni, vaikkei saisi siitä mitään. Nielaisin, mutta en löytänyt sanoja. Hän painoi elottomat huulensa otsalleni. Se hiukan alkoi ärsyttämään minua. Vampyyrit olivat vanhanaikaisia. En pitänyt siitä, miten he tykkäsivät pussata jokaista paikkaa kasvoissani, muttei ikinä huuliani. Lucas huomasi kireyteni ja kietoi kätensä ympärilleni. Vedin keuhkoni täyteen hänen tuoksuaan samalla, kun kasvoni olivat vasten hänen kaulaansa.

Halauksemme rikkoi kaukaa kuuluva ulvonta. Olin täysin unohtanut minne olimme menossa. Katsoin nopeasti ympärillemme ja tajusin, että olimme jo puolessavälissä matkaa. Vetäydyin kauemmas ja olin kääntymässä, mutta Lucas veti minut takaisin käsilleen ja peitti suuni. Onko hänellä vieläkin hyvä kuulo, sillä minä en kuullut yhtään mitään.

"Ole ihan hiljaa ja liikkumatta." Hän kuiskasi korvaani.

Oli vaikea olla hänen käsillään liikkumatta, sillä tunsin oloni hyvin turvattomaksi. Hän ei ollut enää se, joka pitäisi pedot loitolla. Mutta, kun tajusin mitä metsässä on, yritin pyristellä pois hänen otteestaan.

Edessäni oleva puska alkoi heilua pelottavasti ja jämähdin heti. Lucas veti minut aivan itseensä kiinni. Katseemme oli puskassa ja odotimme aivan hiljaa ja liikkumatta mitä tai kuka sieltä tulisi. Mutta, kuten olin muistanut ja arvellut, olin osunut täysin oikeaan.

Pikimusta kuono tuli esiin puskien takaa. Se irvisti vihaisesti meille ja murisi hyvin lujaa.

"Se varmasti yrittää kertoa, että olemme sen reviirillä." Lucas sanoi, muttei päästänyt otettaan.

"Kyllä minä sen tiedän." Tuhahdin ja repäisin hänen kätensä irti voimalla.

Susi katsoi vähän aikaa ensin Lucasiin, mutta siirsi nopeasti katseensa minuun. Tulin askel askeleelta lähemmäs. Susi kumartui ja oli selvästikkin valmis repimään pääni irti, jos astuisin jalallakaan hänen reviirilleen.

"Jessica, pysähdy. Et tullut tänne tapettavaksi." Lucas aneli.

Suden toinen korva liikahti hiukan nimeni kohdalla. Hänen täytyi olla kuullut se ennenkin. Mutten ollut koskaan ennen nähnyt sen väristä sutta.

Katsoin sutta suoraan silmiin. Kumarruin sen tasolle ja yritin hengittää rauhallisesti.

"Sinä tiedät missä on Will. Kerro minulle, näytä minulle." Sanoin rauhallisesti.

"Jess..." Lucas kuiskasi hampaittensa välistä.

Suden silmät suurenivat ja hän nousi tavalliseen asentoon.

"Olen Jessica. Will on alfa. Tarvitsen nähdä häntä. Hän tietää kuka olen. Pyydän." Yritin anella, mutten ollut hyvä siinä.

Will'in nimi sai suden ihmettelemään miten minä edes tiesin heistä. Susi ei pelännyt minua enää ja käänsi katseensa Lucasiin. Susi nyrpisti nenäänsä ja alkoi murista uhkaavasti.

"Ole kiltti." Yritin kääntää sen huomion muualle, että se unohtaisin Lucasin.

Susi katsoi jälleen minuun, vain hetken. Sitten hän hyppäsi lähemmälle kannolle ja istui siihen. Katsoimme molemmat hämmästyneenä hänen reaktiota. Sitten hän veti korvia särkevän ulvaisun. Se kuulosti siltä, että hän olisi eksynyt ja huutaisi perhettään.

Hetkeen ei tapahtunut yhtään mitään. Susi vain istui ja läähätti vähän matkan päästä minusta. Se ei välittänyt minun olemassa olosta, mutta Lucas häiritsi häntä.

Siirsin katseeni metsään, josta kuului monen tassun ääniä. Sieltä ei tullut vain yksi susi, sieltä tuli koko lauma. Jännitys valtasi mieleni ja koko kehoni. Mitä, jos hän halusi apua meidän tappamiseen. Tiesin, että hän oli ihmissusi ja ymmärsi mitä sanoin. Näin hänen silmistään, että hän kuunteli minua.

Äänet hiljenivät ja puitten takaa tuli monia susia. Useat oli ruskeita, pari harmaata ja yksi valkoinen. Valkoinen oli selvästikkin naispuolinen ja uusi. Hän pysytteli kaukana ja ison uroksen takana. Vaikka muut olivat pysähtyneet, vielä oli tulossa yksi. Sydämeni hakkasi hyvin lujaa. Kehoni oli jännittynyt ja vereni ei kiertänyt jaloissani enää.

Kun näin tutun ruskean turkin ja ne silmät, en voinut olla itkemättä. Kaikki tunteet tulivat ulos juuri sillä hetkellä. Silmät katsoivat minuun hiukan surullisen näköisenä. Yritin pyyhkiä kyyneleitä sen minkä ehdin. Susi murisi muille ja ne loikkivat nopeasti metsään.

"Etkö pysty muuttua?" Kysyin kyyneleiden keskeltä.

Huomasin miten isoa taistelua Lucas kävi itsensä kanssa, ettei juossut luokseni. Mutta hän tiesi, ettei minulla ollut mitään hätää.

Will tuijotti maata hetken ja suljin silmäni. Vihasin katsoa muodonmuutosta. Laskin viiteen ja avasin silmäni. Siinä hän oli. Ihmisenä edessäni.

Juoksin suoraan hänen syliinsä. Will ei herkistynyt, hän vain halasi minua tiukemmin, kuin koskaan ennen. Olisin voinut jäädä siihen monta tuntia, mutta tiesin että aika oli rajoitettu.

"Will, en tiennyt ketään muutakaan kenen puoleen kääntyä. Olen ihan hukassa." Kuiskasin vasten hänen olkapäätään.

"Voisitko sitten selittää mitä helvettiä hän tekee kanssasi. Ja miten se on edes mahdollista." Will vastasi ja tunsin, kuinka vihainen hän oli.

Kuulin, kuinka Lucas antoi periksi taistelulle ja tuli viereemme.

"Jessica ei ansaitse sinun vittuilua juuri nyt. Sinulla ei ole hajuakaan mitä hän käy läpi." Lucas sanoi.

Purin huultani. En voinut uskoa, että hän todella teki sen. Will naurahti ja kääntyi häneen päin.

"Mitä helvettiä sinä olet minulle sanomaan mitä Jessica ansaitsee. Sinä satutit häntä vain olemalla maan pinalla." Will laski otteensa.

"Hiljaa." Sanoin, ennen kuin Lucas olisi ehtinyt sanoa sanaakaan.

"Olen kyllästynyt kaikkeen riitelyyn. Anna olla Will. Lucas on eri mies. Hän ei tee pahaa kenellekkään. Ja Lucas, Will on täällä vain auttaakseen." Sanoin ja katsoin heitä vuorotellen.

"Mitä oletat minun tekevän? Jos se liittyy edes yhtään noihin, en auta sinua ja en edes tunne sinua enää." Will sanoi.

"Kyse on hänen veljestään Will. Haluan, että autat löytämään hänet. Ja tiedän, että autat minua.." Olin valmis kuulemaan, kuinka paljon hän vihaisi minua.

Selitin siis kaiken siitä asti mitä kävi, kun hän lähti pois. Will katsoi minuun mietteliäästi, muttei edes vilkaissut Lucasiin.

"Revin mielelläni hänen päänsä irti, jos joku vannoo, ettei hän palaa tänne. Mutta, jos hän kerran sanoi ettei tee vampyyreitä.. oletko varma, että hänellä olisi jotenkin tekemistä siskosi kanssa?" Will otti asian ihmeen rennosti.

"Minä pidän huolen siitä, ettei hän koskaan palaa." Lucas hyppäsi keskusteluun.

"Siskoni ei koskaan ole poissa yötä, ilman että ilmoittaa minulle." Vastasin varmasti.

Will katsoi mietteliäästi eteenpäin.

"Jos hän on luonut vampyyrin, hän on tehnyt rikoksen. Eikö teillä pitäisi olla joitan...jotka rankaisee sellaisia?" Will kysyi ja katsoi Lucasiin.

"Näytänkö vampyyriltä? Uskoisin niin, mutten voi näyttäytyä tälläisenä edes perheelleni." Lucas vastasi hiukan vihaisesti.

"Huomenna on punainen kuu, silloin tiedät mitä olet. Silloin myös syntyy sudet ja vampyyrit. Jos niitä luodaan. Kaikki muuttuu pakosti juuri silloin." Will sanoi.

Minua helpotti se, miten Will todella halusi auttaa meitä. Ja, että hän pystyi työskennellä Lucasin kanssa, vaikkei se varmasti ollut hänen lempipuuhaansa