Napit vastakkain

 Heräsin kolinaan. Raotin silmiäni, mutten nähnyt mitään. Aurinko paistoi suoraan kasvoilleni. Hieroin silmiäni ja yritin erottaa, kuka oli se hahmo, kuka pyöri ympyrää huoneessani.

"Will?" kuiskasin kähesti. Hahmo pysähtyi ja katsoi minuun.

"Väärin" hahmo sanoi ja huokaisin.

Tunnistin tuon äänen vaikka kilometrin päästä. Laitoin silmäni takaisin kiinni ja toivoin, että tämä olisi unta. Hän silitti poskeani.

"En minä sinua tapa.." huokaisin, kun kuulin sen tiedon.

"Tiedän Joe, tiedän" sanoin ja pidin silmiäni edelleen kiinni.

Tunsin jonkun kylmän solisluullani. Säpsähdin kylmyyttä. Avasin silmäni ja huomasin, että hän oli kumarassa. Kylmyys nousi kaulaani. Pian kylmyys tavoitti huuleni. En voinut pyristellä pois. Se oli huumaavaa. Hän oli hyvin hellä, jopa hellenpi, kuin Will. Joe suuteli minua niin ihanasti, että hengitykseni kiihtyi. En voinut enään muuta, kuin tarttua tilaisuuteen.

Otin Joen hiuksista kiinni ja vedin häntä itseeni päin. Joe hymyili ja hän innoistui enemmän. Hänenkin hengityksensä kiihtyi ja hän piti minusta lujempaa kiinni. Sitten mieleeni tuli Will'in sanat `hän voi tappaa sinut millä hetkellä hyvänsä´. Käänsin pääni pois ja haukoin henkeä. Joe siirtyi kaulalle. Mutta tönäisin häntä ja hän nousi nopeasti istumaan.

"Anteeksi, en vain.." sanoin ja yritin tasoittaa hengitystäni.

"Luota minuun?" Joe kysyi surkealla äänellä.

"Niin" vastasin ja nousin istumaan.

"Mutta miksi et? Ja tykkäsit siittä silti, myönnä pois" Joe sanoi ja tuli ihan kiinni minuun. "Koska vampyyrit, varsinkin ne, jotka syövät ihmisiä, eivät välttämättä voi hillitä itseään. Ja kyllä, kyllä pidin siittä oikein paljon." sanoin ja katsoin Joea silmiin.

Joe hymyili ja se tuntui todella rauhoittavalta. Hän antoi minulle vielä viimeisen suudelman ja lähti sitten pois.

Tiesin, että Will kyllä tietää milloin vampyyri on ollut täällä. En tiedä mistä, mutta jostain vain. Laitoin vähän hajusteita. Pesin hampaat ja vaihdoin vaatteet. Ainakaan haju ei tuottaisi ongelmia. Katsoin ikkunaan ja purin huultani. Otin kännykkäni ja aloin selata osoitekirjaani. Silmiini osui yksi nimi. Joe. Mutta en minä ole häntä lisännyt? Onkohan hän itse laittanut sen. Kuinka itsekästä...

"Hei" ikkunalta kuului.

Pudotin kännykän käsistäni. Will otti kännykän ja katsoi sitä kulmat kurtussa.

"Olitko soittamassa hänelle?" Will kysyi ja raapi kännykkääni.

"En. Ihmettelin vain, mitä hänen nimensä siellä tekee. En ole lisännyt sitä." sanoin ja nappasin kännykkäni.

Will katsoi mietteissään seinään. Hänen mustat hiukset olivat kasvaneet hurjaa vauhtia. Hänen silmiäänkään ei melkein näkynyt.

"Will kuule, kuka sinut pakotti murhaamaan Lucasin?" kysyin ja yritin pitää kasvoni kurissa.

Will katsoi minuun ja oli iha hiljaa. Hän avasi suunsa, mutta sulki sen heti.

"Will, tiedät että minun täytyy saada tietää" sanoin ja katsoin häneen hyvin tuimasti. Will katsoi minuun silmät viiruina. Hän hymyili ja istui viereeni.

"Minähän kerroin jo" Will sanoi ja suuteli kaulaani.

Kaulani. Se oli unohtunut. Will meni hitaasti taaksepäin. Hän nousi ja meni ovelle.

"Sinä rakastat vain minua, niinhän sinä sanoit" Will sanoi seinälle.

Nielasin todella kuuluvasti. Hän maistoi sen. Tottakai hän maistoi. Miten tyhmä olinkaan ollut.

"Niin..." kuiskasin ja olin nousemassa. Will kuitenkin kääntyi ja lähti pois.

En voinut enään mitään. Will ei välttämättä jaksaisi enää tätä. Joko valitsisin hänet tai vampyyrin. Huokaisin ja menin makuulle sängylleni. En halunnut jäädä enää sisälle. Pujautin kännykän taskuuni ja lähdin huoneestani. Menin portaat alas ja juoksin ovelle. Siskoni huusi perääni jotain, mutten kuullut mitä. Otin pari hölkkäaskelta ja avasin portin. Ulkona oli todella viileää.

Kävelin hiekkatietä. Mieleeni tuli ilta, milloin meinasin jäädä Joen hampaisiin. Pysähdyin sen pienen tien eteen. Tänään varmasti Joe tappaisi ihmisiä. Katsoin tarkkaan metsään. Näin siellä vilahtavan jotain. Kehoni jähmettyi. En päässyt liikkeelle. Se tuli todella kovaa vauhtia minua kohti. Haukoin henkeäni. Mitä, jos se onkin joku joka haluaa tappaa minut?

Se jokin tulikin niin vauhdilla, että meinasin kellahtaa kumoon. Hän halasi minua tiukasti.

"Pyydän, mene pois" hän kuiskasi korvaani.

Se ei ollut Lucasin,eikä Joen ääni. Jähmetyin. Hahmo puristi minua kovempaa, tunsin hänen huulensa kaulalla. En voinut, kuin kirkua. Yritin huutaa niin lujaa, kuin pystyin. Kukaan ei kuitenkaan kuullut. Tunsin hampaitten painuvan kaulaani. Se sattui yhtä paljon, kuin tunkisit neulaa verisuonen läpi. Kipu oli sietämätön. Tunsin, kun hän imi verta minusta. Huusin ja yritin päästä pois, ei mitään. Toivoin, että voisin mielummin kuolla. En halunnut vampyyriksi, en kestänyt kipua......

Heräsin henkeä haukomaan. Katsoin huonettani järkyttyneenä. Kokeilin kaulaani, ei mitään. Nousin ja etsin peilini käsiini. Katsoin peilikuvaani, ei mitään uutta. Kaikki oli samanlaista. Se oli ollut vain pahaa unta, mutta mistä lähtien? Oliko Joe ollutkaan täällä, entä oliko Will? Sitä en tiennyt, mutta olin onnellinen että äskeinen oli vain unta.

Tänään olisi taas tylsä päivä edessä. Aukaisin verhot. Katsoin huonetta epäröiden. Päätin lopulta mennä kuitenkin takaisin nukkumaan. Jokin kylmä kosketti minua. Havahdin. Käännyin hitaasti. Aurinko oli nousemassa, joten en nähnyt kunnolla. Hahmotin kasvot ja blondit hiukset.

"Lucas?" kysyin mumisten ja hahmo jäykistyi. Kurotin hänen kasvojaan kohti.

"Taisit jäädä kiinni" ääni sanoi. Pudotin käteni.

"Kyllä jäin, kiitos sinun." sanoin ja käänsin selkäni hänelle.

"Anteeksi..." Joe sanoi.

"Miksi rakastat Will'iä? Voisin antaa enemmän.." hän kuiskasi ja silitti kylkeäni.

Käännyin katsomaan hänen kasvojaan.

"Älä viitsi! Tiedät, minkä kohtalon veljesi sai! Rakastan häntä, sillä hän on se oikea. Siinä se" sanoin ja nousin istumaan.

"Mutta voisin silti antaa enemmän. Hän petti sinua jo kerran, miksi ei toista kertaa?" Joe kysyi ja katsoi minua silmiin.

"Äh, antaisitko vain olla..." sanoin ja laitoin leuan polveni päälle.

"En" Joe sanoi ja tuli aivan eteeni.

"No, sitten minun täytyy itse lähteä omasta talostani" sanoin ja nousin.

"Odota! Minä.. anteeksi. Se oli kohtuutonta. Ja väärin. Jää, pyydän" Joe aneli ja oli jo vieressäni.

Hän piti kädestäni kiinni, mutta riuhtaisin omani pois.

"Ei, haluan puhua Will'ille." vastasin ja lähdin huoneestani.

Menin autooni ja käynnistin sen. Joe istui vieressäni.

"No,mikäs siinä" hän sanoi ja hymyili. En ollut uskoa silmiäni.

"Voisitko mennä?" kysyin ja sammutin auton.

"No, älä viitsi. Sinun kaverisi, minun kaverini" Joe sanoi ja piti tiukasti kätensä nyrkissä. En tiedä mikä häneen oli mennyt. Ennen hän oli niin erilainen, kuin veljensä. Ehkä tunsin häntä vähemmän silloin. Nyt hän oli, kuin veljensä peilikuva. Ja se ärsytti minua, sillä en ollut pitänyt koskaan Lucasin luonteesta.

"Okei, okei. Kunhan et sano hänelle mitään, mitä et halua. Mieti pitkään" Joe sanoi ja katsoi eteensä.

"Mitä tarkoitat?" kysyin ja laitoin käteni syliini.

Joe vain hymyili ja katosi. En tiennyt, enkä varmaan edes haluaisi tietää mitä hän tarkoitti.

Huokaisin ja päätin luovuttaa. Kävelin sisälle pää kumarassa. Menin portaat ylös, enkä edes katsonut siskooni. Avasin oven ja säikähdin. Will istui mietteliäänä sängylläni.

"Will! voisitko edes joskus olla säikyttämättä minua?" kysyin ja laitoin oven kiinni.

"Joe kävi, eikö niin?" Will kysyi ja katsoi minua silmiin.

"Kyllä.. yritin häätää hänet, mutta hän.." aloitin, mutta Will keskeytti.

"Ei, en minä pahalla" Will sanoi ja nauroi.

Menin istumaan hänen viereensä. Hän katsoi minua jälleen silmiin. Hänen silmänsä olivat tummemmat, kuin koskaan. Hänen silmissään näkyi vihaa, pelkoa ja suojeluhalua yhtäaikaa.

"Will, mikä on?" kysyin ja laitoin käteni hänen kuumalle poskelleen.

Will ei sanonut sanaakaan. Hän tuli lähemmäksi ja laski huulensa omilleni. Tunsin pientä kireyttä ja työnsin hänet hellästi pois.

"Nyt on jokin vialla, kerro" sanoin ja katsoin häntä hyvin tuimasti.

Will huokaisi ja tuli eteeni.

"Jessica.." hän aloitti ja silmäni suureni, kuin hän meni polvilleen.

"En ollut paras poikaystävä. Mutta rakastan sinua. Haluan elää nyt ja aina kanssasi. Tulisitko vaimokseni?" Will lausui ja suuni loksahti auki.

Veri pakeni kehostani. Tuntui, että pyörtyisin. 'Kunhan et sano hänelle mitään, mitä et halua. Mieti pitkään'. Joen sanat tulivat mieleeni. Hän tiesi asiasta. Katsoin Will'iä ja en saanut sanaa suustani.

"Will.. minä.." sain sanottua ja katsoin hänen tummia kasvojaan.

Miten voisinkaan rikkoa hänen sydämensä? Miten voinkaan olla niin ilkeä.

"Will, rakastan sinua myös.. mutta.. eikö meidän pitäisi odottaa?" kysyin ja yritin pitää ääneni kasassa. Will nousi ja nyökkäsi.

"Ihan miten vain.." Will sanoi, kääntyi ja lähti pois.

Jäin istumaan sängylle. En tienny mitä tehdä. Silmäni täyttyivät kyyneleillä.

Sadepisarat koputtivat ikkunaa. Kävelin hitaasti ikkunan luo. Laitoin sen kiinni ja huomasin Will'in istuvan puun alla. Vaikka satoi, huomasin hänen kyyneleensä. Will huusi jotain ja heitti sormuksen pois. Hän nousi ja lähti juoksemaan. Jossain kaukana ulvoi susi. Uskoisin, että Will'in veli sai kuulla asiasta. Juoksin nopeasti ulos. Juoksin puun luo ja löysin sormuksen. Se oli kaunis. Pidin sitä hetken kämmenessäni. Pudotin sen taskuuni ja yritin tähyillä Will'in perään. Sade piiskasi todella lujaa kasvojani. Kuulin vieläkin suden ulvontaa. Itkikö Will sutena? Katsoin kalliolle. Näin siellä ison suden, joka ulvoi todella kauniisti. Tunsin silti hieman surua hänen äänessään. Susi katsahti minuun. Metsä oli välissämme, mutta hän silti huomasi minut. Susi laski päänsä ja katsoi vielä kerran minua ja kääntyi pois.

En ikinä saisi tuota anteeksi. Käperryin puun juurelle. Otin sormuksen ja kiersin sitä sormissani. Katsahdin metsään ja jälleen sormukseen. Tuntui, että olisin jälleen ontto sisältä, kuin minulta puuttuisi jotain. Olinko sittenkään tehnyt oikein? Olin ihan märkä ja kylmissäni. Kuulin askeleita takaani. En halunnut katsoa, kuka sieltä tulee. Halusin vain sulkea silmäni ja korvani.

"Miksi lähdit tänne? täällä on kylmä" tuttu lempeä ääni sanoi.

"Mmm" vastasin. En jaksanut liikkua enään.

"Sisko kulta, tule sisälle" siskoni sanoi ja tuli eteeni.

Hän varmasti näki kasvoni ja tuskan kasvoillani.

"Kerro sisällä sitten. Ensin sinut pitää kuivata" sisko sanoi ja ojensi kätensä.

Epäröin hetken ja päätin lopulta tarttua siihen. Kuljin siskoni vierellä sisälle. Ennen portaita käännyin katsomaan vielä viimeisen kerran metsään.