Vieraita

Juoksin metsän läpi ja kävelin tuttua hiekkatietä. Kävelin sitä pari km, kunnes kuulin ääniä metsästä. Käännyin katsomaan ja näin vain liikkuvia varjoja. Minun piti löytää Joe ja hän tulisi pelastamaan minut. Ainakin toivon niin. Kävelin empien metsää kohti. Varjot liikkuivat entistä nopeammin.

Kävelin metsän rajalle. Hengitin syvään ja astuin yhden askeleen. Joku mies tuli eteeni. Hän katsoi suoraan silmiini. Hänellä oli punaiset kiiluvat silmät. En voinut tehdä mitään. Miehellä oli mustat kynityt hiukset ja hän näytti hyvin ystävälliseltä. Hänen hymynsä oli lumoava.

"Mahdat olla todella masentunut, kun tulet meidän maallemme" mies sanoi ja meni askeleen taaksepäin.

"Te-teidän alueellenne?" kysyin ja nielaisin kuuluvasti.

Mies nauroi. Hänen vierelleen tuli todella hento ja kaunis nainen. Naisella oli mustansiniset lainehtivat kiharat hiukset. Hiukset olivat todella pitkät. Hän oli hyvin pukeutunut ja todella kaunis. Naisella oli musta mekko, jonka helma oli silkkiä. Hänen käsineet olivat myös silkkiä. Hänen silmiänsä ympyröi mustat meikit. Mieleeni tuli heti Tina. Mutta tämä oli paljon kauniiimpi.

"Tyttö on koirienlaumaa. Haistoin sen jo kaukaa" mies sanoi ja katsoi naista.

Nainen katsoi minua päästä varpaisiin.

"Anna mennä, tuo on liian ruipelo" nainen sanoi ja nyrpisti nenäänsä.

Nainen katosi ja mies jäi seisomaan.

"Oletko eksynyt?" hän kysyi ja näytti todella siltä, että haluaisi auttaa.

"Itseasiassa etsin yhtä henkilöä.." sanoin.

Yhtäkkiä joku laittoi kätensä suulleni. Hän kiskaisi minua taaksepäin. Yritin huutaa, mutten voinut. Mies katsoi toinen kulma kohollaan.

"Vai niin, vai niin" mies sanoi ja tuli lähemmäs.

Takana olevani vetäisi minua yhden askeleen taaksepäin. Hajusta päätellen vampyyri. Se sai vereni kiertämään liian nopeasti. Jos he aikovat sittenkin syödä minut?

"Emme aijo satuttaa häntä, päästimme menemään" mies sanoi ja nosti kättä.

Varmaan rauhan merkiksi. Pääsin vihdoin vapaaksi. Katsoin vavahtaen taakse ja näin tutut kasvot. En meinannut edes uskoa silmiäni.

Suuni loksahti auki. Tutut, täydelliset kasvot katsoivat minua. "

Olenko noin ruma, vai miksi toljotat minua noin?" vampyyri kysyi.

"Lucas, voi luoja!" huusin ja hyppäsin hänen syliinsä.

Rutistin häntä niin kovaa, kuin voin. Hän ei toki tuntenut sitä.

"Miten olet elossa, tai siis?" sanoin ja Lucas hymyili ihanaa hymyään.

"Samaa voisin kysyä sinulta" Lucas sanoi ja nauroi.

Pidin Lucasia kädestä ja tunsin sen saman kemian, mitä tunsin alussa. Katsoin taakseni, mutta mies oli jo poissa.

"Mitä ensinnäkin teet täällä?" Lucas kysyi ja veti minut lähelleen.

"Minä tuota... etsin veljeäsi" sanoin ja purin huulta, sillä muistin miksi.

"Veljeäni? tunnet yhden heistä?" Lucas kysyi toinen kulma kohollaan.

"Anteeksi, mutta oletko ollut täällä minuutin vai tunnin?" kysyin ja nauroin.

"Kyllä, sain palani vasta 20min sitten valmiiksi. Ja päätin etsiä sinut ensin käsiini. Piru vieköön sinua on vaikea löytää!" Lucas sanoi ja peitti kasvonsa hiuksiini.

"Anteeksi. Ja tunnen minä. Joen. Hän on hyvin... erilainen, kuin sinä" sanoin ja varoin satuttamasta häntä.

Lucas oli hetken hiljaa. Yhtäkkiä hänen otteensa kovettui,se oli liian kova minulle. Ähkäisin ja Lucas katsoi suoraan silmiini.

"Joen... juuri kaikista veljistä hänet. Miten ironista" Lucas sanoi ja irrotti otteensa kokonaan.

"Mitä tarkoitat?" kysyin ja katselin Lucasin kauniita kasvoja.

"Hän vain on se pahin veljeni. Hän tappaa ihmisiä, toisin kuin minä. Hän satuttaa ihmisiä. Hän haluaa aina tappaa ihmissudet ja saada kaikki tytöt. Niin, kuin sanoit. Hän on aivan erinlainen, kuin minä." Lucas vastasi ja kohautti harteitaan.

"Täällä ei kuitenkaan ole turvallista puhua. Puillakin on korvat" Lucas sanoi ja katsahti minuun piikittävästi.

Minua nauratti. Ihmisille seinillä oli korvat, mutta vampyyreille ja ihmissusille puilla oli korvat. Kävelin Lucasin ohi ja lähdin takaisin hiekkatielle.

"En olekkaan käynyt pitkään aikaan luonasi" Lucas sanoi ja otti kädestäni kiinni.

"Aivan. Ei se kyllä siittä mihinkään ole muuttunut" sanoin ja menin askeleen sivulle.

Olin ihan Lucasissa kiinni. Se toi hyvänolon. Koskaan Will'in tai Joen kanssa en ole tuntenut näin. Varmaankin johtui siittä, että kun olin Lucasin lähellä tiesin, että olin turvassa. Mikään ei voittaisi häntä ja hän tekisi mitä vain vuokseni. Niin itsekkäältä, kuin se kuulostaakaan, minä todella pidän siittä. Kävelimme hitaasti kuunvalossa. Lucas irroitti kätensä kädestään ja laittoi kätensä olkapäälleni. Hänen kätensä olivat todella kylmät ja se aiheutti minulle kylmiäväreitä. Lucas oli jo tottunut siihen, häntä ei haitannut. Käännyin katsomaan Lucasin täydellisiä kasvoja. Hänen punaiset silmänsä kiiluivat.

"Olen niin onnellinen, että tulit takaisin" kuiskasin ja painoin pääni häneen.

Tunsin, että hän hymyili.

Saavuimme taloni pihaan. Lucas pysähtyi ja kastoi minuun. Hän halasi minua kovaa, vähän liiankin kovaa.

"Minä aijon tapella sinusta, ei minun tunteet kuolleet mukanani" Lucas kuiskasi korvaani. Sähpähdin, kun hän puraisi korvaani hellästi.

"No, mennään nyt ihan kiltisti sisälle, jos sopii?" Lucas sanoi ja ojensi kätensä.

Epäröin hetken ja kävelin vain hänen ohitseen. En kuullut askeleita takaani. Otin avaimen maton alta ja avasin oven. Katsoin taakseni ja näin pelkkää pimeyttä. Hän oli siis jälleen kadonnut. Astuin sisälle, riisuin takin ja kengät hyvin hitaasti. Kävelin keittiön ohi ja huomasin siskoni siellä.

"Hei" sanoin, mutta siskoni ei reagoinut mitenkään.

Se ei ollut hänen tapaistaan. Menin lähemmäs häntä. Hän katsoi suoraan pöytään.

"Oletko kunnossa?" kysyin ja yritin koskettaa häntä. Siskoni katsoi minuun hyvin vihaisena, hänen silmänsä olivat tulipunaiset. Säikähdin ja lähdin kävelemään hitaasti taaksepäin. Siskoni irvisti ja näin hänen kulmahampaansa. Lucas.... Lähdin juoksemaan yläkertaan. Lucas oli siellä, kuten arvelinkin. Lucas tuijotti minua lumoutuneena.

"Mitä sinä teit siskolleni?!" huusin ja kuulin askeleita alhaalta.

Siskoni yritti murhata minua. Menin Lucasin eteen ja katsoin häntä silmiin. Lucas katsoi minuun ystävällisesti. Hän piti kättänsä poskellani. Hän kumartui lähemmäs ja painoi kylmät huulensa huulilleni. Hän piti minusta lujaa kiinni, en voinut rimpuilla pois vaikka yritinkin. Lopulta hän laski huulensa kaulalleni.

Ihokarvani nousi pystyyn.

"Lucas, ei, älä tee tätä!" huusin minkä ehdin.

Mutta liian myöhään. Lucas iski hampaansa suoraan verisuoneeni. Tunsin, kuinka suonissani virtasi myrkky. En voinut, kuin huutaa kovaa.

Nousin nopeasti istumaan. Taas sama uni. Nykyään näen joka yö unta, missä jokin vampyyri muuttaa minutkin vampyyriksi. Se oli järjetöntä. Onneksi se oli vain uni, pelkkä uni. Ensimmäistä kertaa Lucas oli ollut unessani. Vatsaani pisteli, kun mietin häntä. Minulla oli ikävä, sen tiesin. Mutten syytä siihen tiennyt. Istuin peilin eteen ja aloin harjaamaan hiuksiani. Katsoin peilikuvaani ja mietin miltä näyttäisin vampyyrinä. Pudistin päätäni ja laskin harjan pöydälle. Mieleeni tuli sen tytön, noidan mikä olikaan, kasvot. Hänen kasvoissaan oli jotain outoa. Ne olivat liian täydelliset. No, hän oli noita. Hän on voinut taikoa itsensä kauniiksi. Olin kateellinen.

Päätin lähteä Will'in luokse, hän saattaisi saada ajatukseni muualle. Kävelin puolijuoksua metsän läpi. Talo näytti todella tyhjältä, mutta siltä se näytti aina. Hiippailin ovelle ja koputin sitä kuuluvasti. Sisältä kuului askeleita. Ovi avattiin ja minua hiukan lyhempi poika hymyili minulle.

"Onko Will?" kysyin ja katselin huoneeseen.

"Hän on metsässä, mutta voin hakea. Hetki." Poika sanoi ja livahti ulos.

"Kiitos..." kuiskasin, mutta vähän liian myöhään.

Käännyin katsomaan taaksepäin. Odotin, että Will syöksyisi sieltä sutena eteeni. Mutta Will tulikin kävellen, hyvin mietteliäsilme kasvoillaan. Hölkkäsin hänen luokseen.

"Hei" tervehdin ja halasin häntä tiukkaan.

Will antoi pusun hiuksiini ja puristi minua vähän liian tiukkaan.

Suustani pääsi vinkaisu.

"Oi, anteeksi.. unohdan aina miten hento olet" Will sanoi ja hyväili poskeani.

"Näin taas painajaista, missä minut muutettiin vampyyriksi. Ja tulin siksi luoksesi" sanoin ja katsoin jalkojani.

"Miten voin auttaa?" Will kysyi.

"Tehdään jotain. En halua edes ajatella....heitä nyt" sanoin ja katsoin Will'iä silmiin.

Will avasi suunsa, mutta katsoi sitten taakseen. Pihaan tuli pari hienoa autoa. Will meni eteeni, ihan kuin peittääkseen minut.

"Keitä he ovat?" kuiskasin Will'in selän takaa.

"Sshhh" Will sanoi ja peruutti vielä pari senttiä.

"Will! Missä isäsi on? Entä veljesi?" joku mies huuteli Will'in edessä.

"Metsässä ovat molemmat. Mukava nähdä teitäkin" Will sanoi hyvin asiallisella äänensävyllä.

Mahtoivat olla puku päällä. Kurkistin Will'in takaa. Tiesin, miehet olivat mustissa puvuissa. Heillä oli mustat lasit ja salkut.

Mieleeni tuli heti jonkunlainen Mafia.

"Ai, teillä on vieraita. Emme kai me häiritse?" Yksi miehistä kysyi.

Hän oli lyhyin ja kasvot olivat todella nuoret. Varmaan minun ikäiseni.

"Ette suinkaan! Itse tästä lähden metsään myös." Will sanoi ja katsoi minua silmäkulmastaan.

Menin takaisin hänen seläntaakseen. Minusta oli ihan epäreilua, etten saanut tietää keitä he ovat. Vihdoin miehet lähtivät ja Will meni askeleen eteenpäin.

"Nyt, selitä" sanoin ja laitoin kädet rinnalleni.

"Se on monimutkaista, etkä olisi saanut näyttäytyä" Will sanoi ja katsoi minuun vihaisena.

"Anteeksi, olivatkohan he kenties viikatemiehiä?" kysyin toinen kulma kohollaan.

"Kyse on enemmästäkin, kuin elämästä ja kuolemasta. Kyse on Meistä. Susista." Will sanoi ja katsoi taivaalle.

"Tämä on siis teidän susien oma inside juttunne, vai?" kysyin epäilevästi.

"Kyllä, tavallaan. Katso, he pitävät koko susilaumaa koossa. Koska emme suinkaan ole ainoaat. Heidän täytyy aina välillä käydä katsomassa onko kaikki okei." Will sanoi ja huokaisi syvään.

"Tulihan se vastaus. Ymmärrän toki. Ei se niin vaikeaa ollut. Mutta miksen minä saa näyttäytyä? En ole vampyyri..." sanoin.

Will katsoi minua pitkään, mutta päätti olla vastaamatta. Huokaisin ja katsoin metsään. Siellä oli Will'in isä ja veli. Myös pukumiehet olivat paikalla. He juttelivat. Will'in veli näytti hyvin vihaiselta.

"Mitä tuolla menee? Mistä he puhuvat?" kysyin ja yritin kuunnella todella tarkkaan. "Meidän on parasta nyt lähteä.." Will sanoi ja tarttui minua kädestä.

Katsoin Will'iä ja vetäisin käteni irti. Katsoin takaisin metsään. Will'in veli oli todella vihainen. Yhtäkkiä heidän seassaan seisoi susi, joka murisi ja karjui.

"Mennään jo!" Will sanoi ja veti minua pois.

"Mutta minä haluan tietää!" huusin ja yritin irroittaa hänen otettansa.

"He eivät saa nähdä sinua, ymmärsitkö?" Will sanoi ja katsoi minua tuimasti.

"Hyvä on, mutten unohda tätä!" vastasin ja kävelin hänen vierelleen.

Kävelimme jonkun matkaa. Olimme ihan hiljaa. Katsoin silmäkulmasta Will'iä. Hänen hiuksensa olivat sekaisin ja hänen ihonsa oli vaaleampi, kuin ennen. Ihan, kuin hän olisi sairas.

"Onko kaikki varmasti kunnossa?" kysyin ja käänsin katseeni takaisin maahan.

Will tuhahti, eikä vastannut. Pysähdyin. Will huokasi ja kääntyi katsomaan minua.

"Mitä nyt?" hän kysyi hyvin turhautuneella äänellä.

"Minä voin kyllä lähteä. En halua olla vaivaksi" sanoin ja lähdin itäänpäin.

Will ei tullut perääni. En kuullut askeleita. Kuulin vain, kuinka tuuli heilutti puita.

Laitoin käteni nyrkkiin ja lähdin puolijuoksuun. En voinut uskoa, ettei hän välittänyt. Kai ne pukuhemmot olivat tärkeämmät.

"Sinut halusinkin nähdä!" joku sanoi takaani. Katsoin nopeasti taakse.

"Joe.. älä säikyttele noin!" sanoin ja käännyin kokonaan häneen päin.

"Ihanaa nähdä sinuakin" Joe sanoi ja halasi minua.

"Missä olet ollut?" Joe kysyi ja leikki hiuksillani.

Katsoin metsään päin. Joe katsoi sinne myös.

"Ai, vai niin" Hän mumisi.

"Minulla olisi muutenkin asiaa sinulle.." sanoin ja katsoin Joen reagtiota.

Joen silmät siristyivät. Hänen ilmeensä vakavoitui.

"Kävellään samalla, se on minulle helpompaa" sanoin ja käännyin.

Joe seurasi ihan hiljaa perässäni.

"Mitä mietit?" kysyin ja katselin puitten latvoja.

"Sitä, mitä aijot sanoa.." Joe sanoi ja otti kädestäni kiinni.

"Tiedähän, että olet todella tärkeä minulle, ja että tekisin mitä vain vuoksesi?" Joe sanoi. "Kyllä minä sen tiedän" sanoin hieman yllättyneenä.

"Hyvä" Joe sanoi ja tuli lähemmäs minua.

"Sinä tiedät ihmissusista, eikö niin?" kysyin ja yritin seurata hänen ilmeitään.

Hänen ilmeensä ei muuttunut.

"Kyllä, miksi kysyt?" Joe sanoi.

"Heillä on... ihmisiä, tai susia. Jotka ovat puvuissa. He käyvät aina tarkistamassa onko kaikki okei. Keitä he oikeasti ovat?" kysyin ja purin huultani sen jälkeen.

Sanat todella kirpaisivat minua, sillä olisin halunnut kuulla Will'in suusta vastauksen.

"He ovat Alfa-susia. Yleensä siihen kuuluu koko perhe. Nykyään sitä pitää erilaiset sudet. Monta. He eivät ole edes sukua. Yleensä kaikista paras susi pääsee siihen. Joutuu jättämään oman perheen. He ovat yhtä perhettä. Se on rankkaa." Joe sanoi ja vilkaisi minua.

"Näin heidät. He... riitelivät Will'in veljen kanssa. Voitko edes arvella syytä? Will ei kertonut" sanoin ja katsoin häntä anovasti.

"En haluaisi sanoa tätä, mutta kun kysyt... Will valittiin yhdeksi heistä. Will on hyvin taitava ihmissusi. En ole elämässäni koskaan nähnyt hänenlaistaan. Hänen veljensä todella haluaisi mukaan, muttei päässyt. Hän on kateellinen." Joe sanoi ja puristi kättäni kovempaa.

"Siis, hän olisi yksi johtajista? Mitä pahaa siinä on?" kysyin ja pysähdyin.

Joe pysähtyi, muttei katsonut minuun.

"Hänestä tulee paha. Häntä treenataan tappamaan meikäläisiä. Hänen elämästään tulee pelkkää murhaamista. Se, että he katsovat onko kaikki okei tarkoittaa sitä, että kuinka monta vampyyriä he ovat tappaneet. Will'istä tulee murhaaja. Hän jättää perheensä, sinut. Kaiken. Pelkän johtajuuden takia. Eikä hän voi sitä päättää, se on pakollinen. Jos he jonkun valitsevat, et voi paeta." Joe sanoi ja katsoi minuun.

Hänen silmissään näkyi selvästikkin tuska. Silmiini tuli kyyneliä.

"Ei hän voi lähteä... ei Will ole semmoinen... ei ole.." ääneni rikkoutui ja halasin Joea. Painoin pääni hänen rinnalleen.

"Sitä minäkin toivon, enemmän kuin arvaatkaan" Joe sanoi ja suuteli hiuksiani.

Käteni tärisi. En kestäisi sitä kipua enää.

En halua menettää häntä toista kertaa.

"Joe, voiko asialle tehdä yhtään mitään?" kysyin ja otteeni koveni.

"Ei, ei voi. Käsky on määräys. Hänellä ei ole sananvalintaa" Joe sanoi ja laski päänsä olkapäälleni.

"Siksi hän oli niin ... hiljainen ja ärsyyntynyt. Mutta miksi he eivät olisi saaneet nähdä minua?" kysyin ja hellitin otettani.

"Hän ei varsinaisesti piilotellut sinua, hän piilotteli itseään. Hän ei halunnut sinun kuulevan kohtaloaan. Hän tiesi tästä etukäteen" Joe sanoi ja suoristi selkänsä.

"Miksei hän kertonut?" kysyin ja nostin pääni.

"Tiedäthän, hän ei halua nähdä sinua itkemässä. Niin, kuin en minäkään." Joe vastasi ja kuivasi kyyneleeni.

Menin askeleen kauemmas Joesta ja katsoin häntä silmiin.

"Tarkoittaako tämä siis sitä, että hän joutuu todella jättämään minut?" kysyin vielä varmistuksena.

Joe katsoi ohitseni. Hän ei sanonut sanaakaan. Hänen silmäkulmassaan kimalteli.

"Voi Joe!" huusin ja halasin häntä uudelleen.

Siinä me molemmat itkimme. Itkin, koska Will joutuu jättämään minut ja Joe koska hän tunee kipuni.

"Tiedäthän, en ole Lucas" Joe kuiskasi korvaani.

Se nimi aiheutti kylmiäväreitä.

"Mistä sinä oikein puhut?" kysyin.

"En osaa niitä samoja temppuja, kuin hän. En osaa tehdä sinua onnelliseksi. Minusta sinä ansaitset parasta ja siksi olen Will'in puolella. En ole, kuin veljeni. Ehkä olin ennen, mutta sinä muutit minut. Haluan sinua enemmän, kuin mitään. Mutta ajattelen vain sinun parastasi." Joe sanoi.

Sydämeni jyskytti. Hänen sanansa olivat porautuneet syvälle sydämeeni. Lucas ei tehnyt minua iloiseksi, hän ei pyyhkinyt kyyneleitäni. Hän ei ymmärtänyt. Mutta Joe on ollut aina minun kanssani, hän saa minut iloiseksi.

Katsoin Joea ja Joe katsoi minua. Hän tuli lähemmäs minua.

"Rakastan sinua" Joe sanoi ja painoi huulensa omiani vasten.

Hänen suudelmansa oli todella huumaava. Sitä ei voi noin vain lopettaa. Joe kuitenkin lopetti sen hyvin nopeasti.

"Mutta ajattelen silti sinun parastasi" Joe sanoi ja siveli poskeani.

Nyökkäsin ja irrotin käteni hänestä. Lähdin kävelemään poispäin Joesta.

"Aijotko silti puhua hänen kanssaan?" Joe huusi perääni.

Pysähdyin siihen paikkaan.

"Minä en tiedä, minä en todellakaan tiedä." vastasin ja katsoin taivaalle.