Tunnoton

Hymyilin Wilille. Sisimmässäni en uskonut hänen sanoihinsa. Olin kuitenkin ollut niin kauan poissa. Ja tuo tyttö oli miljoonia kertoja parempi ihminen, kuin minä. En ollut koskaan ajatellutkaan, että vain minä omistaisin Will'in.

"Ei sinun silti minulle tarvitse valehdella. Ja oletko edes kertonut, että olimme yhdessä?" kysyin ja seurasin Will'in ilmettä.

Will katsoi minuun rikkinäisillä silmillä.

"Olimme?" Will kysyi ja puri huultaan.

"Niin. Erosimme, kun henkeni lähti. Eikö se nyt ole itsestäänselvää?" Vastasin hiukan varuillani.

"Mutta... siinä tapauksessa! Miksi emme menisi uudelleen yhteen?" Will kysyi tyhjällä ilmeellä.

"Anna minulle aikaa." sanoin ja käännyin pois.

Lähdin kävelemään kotiin päin. Kun tulin metsän rajalle, mietin onkohan siskoni lähettänyt poliisit perääni. Kävelin hitaasti taloa kohti.

Huokaisin ja käänsin kahvaa. Ovi oli lukossa. Laitoin käteni nyrkkiin. En voisi pimpottaa. Jos siskoni luuli, että joku psykopaatti olisi napannut minut. Päätin silti pimpottaa, kaiken varalta. Kuulin askeleita. Metrin ennen ovea ne lakkasi.

"Kuka siellä?" siskoni karjaisi.

Hänen äänessään oli jotain. En tiedä oliko se vihaa vai surua.

"Jess.." Vastasin.

Ovi avautui heti ja siskoni syöksyi syliini.

"Missä olet ollut?!" hän kysyi ja halasi minua liian tiukkaan.

Ähkäisin. Siskoni päästi irti ja meni kauemmas.

"Et kuitenkaan usko. Eikai poliisit ole perässäni?" kysyin ja katsoin siskoani toinen kulma koholaan.

"Ei tietenkään. Tule sisälle ja kerro kaikki!" sisko sanoi ja otti kädestäni kiinni.

Istuin sohvalle siskoni viereen. Selitin koko matkani. Siskoni oli ihan hiljaa. Hän katsoi mietteliäästi ikkunaan.

"Sinä siis kuolit ja tulit takaisin?" siskoni kysyi värittömällä äänellä.

"Kyllä" sanoin ja otin siskoni kädestä kiinni.

"En tajua... onko täällä oikeasti noitia" siskoni kysyi ja katsoi minuun hyvin pelästyneellä ilmeellä. Nyökkäsin hitaasti.

"Ja se on sitten salaisuus" sanoin ja katsoin häntä silmät viiruina.

"Mutta, aijotko palata vielä Will'in kanssa?" siskoni kysyi, kuin antaisi uhkauksen.

"Will teki selväksi ainakin sen, että hänen lupauksensa oli vain sanoja. Hänen sanat olivat valheita. En voi luottaa häneen enään" sanoin ja halasin siskoani.

"Menen nyt huoneeseeni" sanoin ja lähdin portaita ylös.

Avasin huoneeni oven. Toivoin todella, ettei Will olisi siellä. Katsoin huonettani, ei ketään. Huokaisin helpotuksesta.

Päätin ottaa päiväkirjani esiin. Avasin sen. Pudistin päätäni, kun luin vanhoja kirjoituksiani.

11.09.11 Klo;18.05

En jaksa kirjoittaa koko tapahtumaa tähän, en koskaan unohda sitä. Joten sillä ei ole väliä. Mutta kuolin ja heräsin henkiin. Kuoleman myötä opin ainakin asioita. Rakkaus ei ole ikuista. Minä vannoin koko elämäni miehelle, hän vain leikki tunteillani. Hän ei ollut tosissan. Hän........ mursi sydämeni. En tiedä enää kehen luottaa. Jotenkin minusta tuntuu, etten olisi koskaan halunnut herätä. Kunpa uni olisi kestänyt ikuisuuden.

Huokaisin ja suljin päiväkirjani. Laitoin sen takaisin laatikkooni ja käännyin. Kehoni jäykistyi. Kurkkuuni nousi iso pala.

"Jess..en halua tehdä tätä yhtään vaikeammaksi" Will sanoi ja käveli hitaasti eteeni. Menin taaksepäin. Törmäsin seinään. Will käveli pää alhaalla minua kohti. Hän oli 20cm:in päässä minusta. Hän laittoi toisen kätensä minun olkapääni viereen. Ja otti tukea seinästä. Hän avasi silmänsä ja katsoi minuun.

"Jos kerran rakkautesi on hiipunut, niin voi kai se joskus tulla takaisin" Will sanoi ja kallisti päätänsä vähän.

Nielaisin todella kuuluvasti. Otin seinästä tukea. Hän tuijotti huuliani ja tuli lähemmäs. Käänsin pääni pois. Will säpsähti. Katsoin häneen sivusilmästä. Hänen kulmansa kurtistui ja hän näytti hyvin vihaiselta.

Hymyilin ja katsoin häneen.

"Sinä tosiaan rakastat katsoa, kun kärsin" Will sanoi ja löi seinää.

Hymyilin edelleen.

"Mene nyt. Ennen, kuin siskoni tulee ihmettelemään" sanoin ja näytin ikkunaaa.

Will katsoi minuun silmät viiruina. Katsoin ikkunaa.

"Hyvä on, tämän kerran!" hän puuskahti ja lähti ikkunasta ulos.

Itseasiassa uloslähteminen ei olisikaan huonompi idea.

Kävelin hiekkatietä pitkin. Ajatuksissani oli miljoona asiaa. Will. Se tyttö. Lucas. Lucas! hengitykseni kiihtyi. Käännyin takaisin kotiin päin. Yhtäkkiä kuulin metsästä kiljaisun. Kehoni jäykkeni. Mieleeni tuli heti, että Will oli murhannut jonkun. Käännyin vavahdellen katsomaan metsään päin. Siellä ei näkynyt ketään. Olisikohan joku loukkaantunut pahastikkin. Sitä en saisi koskaan tietää, ellen menisi katsomaan. Kävelin hitaasti ja epäröiden metsää kohti. Näin jonkun pienen hahmon. Aloin kävellä lujempaa häntä kohti. Kuulin jo ääntä. Juoksin hahmon luokse. Siellä oli minua hiukan pidempi, hieman kookkaampi kuin Will. Blondi ja hyvin vaaleaihoinen poika.

"VOI HELVETTI!" hän huusi ja piti jalastaan kiinni.

"Hei!" huusin hänelle.

Hän katsoi minuun. Ja käänsi nopeasti katseensa pois. Kävelin hänen viereensä.

"Voinko auttaa?" kysyin ja katsoin hänen jalkaansa.

"Nämä hito....kettujenansat ovat rasittavia!" hän kirosi.

Se kai oli kyllä. Polvistuin hänen viereensä ja avasin ansan.

"Sano vain susien" sanoin ja nousin ylös.

Poika katsoi minuun epäluuloisena.

"Miten tiedät?" poika kysyi ja siristi silmiään.

"Tiedän vain" sanoin ja hymyilin.

Valo osui hänen kasvoihinsa. Näin pienen välähdyksen hänen silmistään ja se riitti minulle. Poika katsoi toisaalle ja vältteli katsettani.

"Hei, kyllä minä tiedän. Olet vampyyri" sanoin ja katsoin häntä silmiin.

Poika hymyili, mutta hymy hyytyi nopeasti.

"Tiedät liikaa" hän sanoi ja puri hampaitaan yhteen.

"Hei, ihan rauhassa" sanoin rauhoittavalla äänellä. Hänen hengityksensä kiihtyi.

"Miten" hän puuskutti.

"Tunnen, tai siis tunsin yhden vampyyrin. Ei hätää, en kerro kenellekkään" sanoin nopeasti. Pojan hengitys tasaantui.

"Joe Burton" poika sanoi ja ojensi kätensä.

Katsoin ensiksi kättä epäröiden, mutta päätin tarttua siihen.

"Jessica Posh, mutta sano vain Jess" sanoin ja yritin pitää kasvoni kurissa, sillä hänen kätensä oli jäätävän kylmä.

Olin jo melkein unohtanut, miltä vampyyrin iho tuntui. Jotenkin se pieni kosketuskin sai minut hyvälle tuulelle. Se oli jotenkin rauhoittavaa.

Joe katsoi minuun hieman hämmästyneenä.

"Ai, olitte noin läheisiä" hän sanoi ja laittoi kätensä rinnalleen.

"Mitä tarkoitat?" kysyin ja vilkaisin häneen hieman paheksuvasti.

Joe nauroi. Hänen naurunsa oli iha erilainen, kun Lucasin. Se oli rasittava ja hiukan ärsyttävä.

"Tarkoitan, että olette jopa kädestä pitänyt" Joe sanoi ja iski silmää.

"Äh, niin." sanoin hieman loukkaantuneena.

"Kiitos kovasti. Olen palveluksen velkaa" Joe sanoi ja kumarsi.

"Mitäs tuosta" sanoin ja hymyilin.

Joe hymyili takaisin ja katosi metsään. Minulle jäi outo yksinäinen olo. En edes muista miksi olin tullut tänne tai minne olin menossa.

Huokaisin ja lähdin takaisin kotiin. Minua vieläkin mietitytti Joe. Katsoin vielä kerran taakseni. Lucas ei ollut puhunut kenestäkään muusta vampyyristä. Olikohan täällä niitä vielä enemmän? Mutta mistä he ovat ravintosta saaneet? Ainakaan en ole kuullu,että täällä olisi kukaan "murhaan" kuollut. Ulkona alkoi olla jo hiukan pimeä. Kylmä tuuli tuli lävitseni. Yritin lämmittää käsiäni hiomalla niitä yhteen. Huomasin pienen tien. En ollut ennen huomannut sitä. Se oli todella pimeä. Katsoin ympärilleni. Ei ketään. Päätin vain katsoa, mihin tuo tie vie.

Tiellä oli pari katulamppua. Niitten välissä oli ainakin kymmenen metriä, ettei enemmänkin. Siellä oli pilkkopimeää. Hahmotin juuri ja juuri pensaat, jotka olivat tien reunassa. Kuulin ääniä ja katsoin vasemmalle. Siristin silmiäni, mutten nähnyt liikettä. Puristin kämmeneni yhteen. Kävelyvauhtini kiihtyi puolijuoksuksi. Yhtäkkiä joku hyökkäsi vasemmalta kimppuuni. Se kaatoi minut maahan.

Hän oli ihminen.

"Joe?" kysyin ja katsoin punaisia kiiltäviä silmiä.

"Jess? Mitä teet täällä? mene pois, nopeasti!" Joe sanoi ja nosti minut pystyyn.

"Yritit tappaa minut! Lu.... tai siis olet siis Niitä vampyyreitä?" kysyin ja katsoin häneen. Hän puri huultaan ja nyökkäsi.

"Valitettavasti. Mutta mene nyt, en ole yksin. Varmistan, ettei kukaan satuta sinua. Mene nyt!" Joe sanoi ja tökkäisi minua kevyesti.

"Ja ota tuo susi mukaasi. Muuten se kuolee" Joe sanoi ja katsoi oikealle.

Tosiaan, siellä Will oli kurkkimassa puskan takana.

"Ei ole todellista? Will! Olen ihan melkein jo aikuinen. Osaan pitää huolta itsestäni. En ole enään lapsi!" Huusin ja lähdin kävelemään eteenpäin.

Will hölkkäsi perässäni.

"Will..." sanoin ja käännyin. Will ulisi surullisen kuuloisena.

"Ei, mene kotiin. Pärjään yksin. Kuulit kyllä mitä Joe sanoi" sanoin ja katsoin häneen murhaavalla katseella.

Hän katsoi anoen, mutta nyökkäsi lopulta. Hän kääntyi ja juoksi metsään. Yhtäkkiä tunsin, kun veri pakeni kehostani.

Tajusin juuri mitä olin tehnyt. Joe ja hänen kaverinsa voisivat tappaa Will'in. Kurkkuuni nousi iso pala. Hätiköin ja yritin miettiä mitä tehdä. Will oli jo kaukana.Mutta mitä, jos en ehtisi ajoissa? Lähdin sinne, mistä olin tullutkin. Viis välitin niistä, mitä Joe oli varoittanut. Katselin koko matkan ajan puolelta toiselle. Yritin etsiä Will'iä. Mutta en löytänyt mitään. Lopulta tulin tien päähän. Katsoin ympärilleni, ei ketään. Päätin soittaa siskolleni. Sisko vastasi jonkin ajan päästä. Kerroin, että tulen parin kymmen minuutin päästä.

Joe piinasi päässäni koko ajan. Hänen kasvonsa. Niissä oli jotain tuttua. Kai vampyyrit vain näyttävät samalta. Hänen äänensä soi päässäni. En saanut sitä millään pois. Olin pihallani. Kävelin pari porrasta ja pimpotin ovikelloa. Sisko tuli avaamaan. Hän nyrpisti nenäänsä.

"Missä olet ollut? tuoksut todella....mieheltä" siskoni sanoi ja siristi silmiään. "Kävelemässä. Kyllä törmäsin kaveriinii, tai siis hän hyppäsi päälleni" sanoin ja kohautin olkapäitäni.

"Will, Lucas.. vai joku muu?" siskoni kysyi ja laittoi käden eteen, etten pääsisi pois.

Hän tiesi, etten tykkää "poika puheenaiheista".

"Joku muu" sanoin ja yritin mennä siskoni ohi.

"Taas joku uusi?" siskoni kysyi ja pudisti päätään.

"kuules nyt. Minua paleltaa ja väsyttää. Saanen mennä ohi?" kysyin ja laitoin käteni rinnan päälle.

"Tämän kerran, mutta tästä puhutaan vielä!" siskoni sanoi ja antoi minun mennä.

Menin suoraan huoneeseeni. Mielessäni pyöri Joe ja hänen kasvonsa. Hänen äänensä. Hänen silmänsä. Hakkasin päätäni ja yritin hengittää syvään. Purin huultani ja istuin sängylleni. Katsoin seinää ja puristin kättäni. Yhtäkkiä takaani kuului kolinaa. Säikähdin ja käännyin katsomaan. Suuni loksahti auki.

"Miten..." sain sanottua ja hän istui viereeni.

"shh. Kyllä minä sinun tuoksusi tunnistan" hän sanoi ja hymyili.

"Joe, minulla on paha tapa.." sanoin ja katsoin hänen silmiinsä.

Hänen silmissään oli pelkkää ystävällisyyttä. Ei yhtään merkkejä, että hän haluaisi satuttaa ketään.

"Kerro vain" hän sanoi ja katsoi minua silmiin.

"En saa sinua mielestäni pois. Äänesi, kasvosi, tuoksusi.." sanoin ja tuijtotin hänen kättään, joka oli sängyllä.

Hän nauroi. Hänen naurunsa sai minut hermostumaan. Se oli kuin ukkosta korvilleni. Kuin tietäisin, että jotain todella pahaa tapahtuisi pian.

"Voi Jess. Tiesitkö, että se on meidän huono puoli. Kaikille ihmisille käy niin, jos näkee vampyyrin. Äläkä minua syytä, en minä minun kasvojani halunnut. Enkä ääntäni" hän sanoi vakavana.

Mietin hetken ja nyökkäsin. Hän katsoi hetken epäröiden minuun. Hänen silmänsä suurenivat. Hänen hengityksensä kiihtyi. Ravistin päätäni ja otin hänen kädestään kiinni. "Joe. Kaikki on hyvin. Et satuttaisi minua" sanoin ja yritin rauhoittaa häntä.

Joe katsoi minuun hyvin vihaisesti.

"En minä sitä. Mietin vain, että täällä haisee tutulta" hän sanoi ja irvisti. Selkäni jäykistyi.

"Tunnetko Lucas Mintonin?" Joe kysyi ja katsoi ohitseni. Nyökkäsin.

"Miksi kysyt?" hän oli hetken hiljaa.

"Se oli siis se vampyyri, jonka tunsit?" Joe kysyi ja puri hampaita yhteen.

"Kyllä. Joe, mistä on kysymys?" kysyin ja yritin tulkita hänen ilmettään.

"Hän... oli veljeni" Joe sanoi ja puristi kädet nyrkkiin.

"Lucas?! Veljesi?!" huusin ja laitoin kämmenen suuni eteen.

Joe katsoi minuun. Hänen silmänsä kiiluivat vihasta. Hän irvisti ja todella näytti vampyyriltä. Peräännyin. Hän tuli perässäni.

"Joe, minä en tappanut häntä!" sanoi ja kurotin oven kahvaa.

Hän kallisti päätänsä ja hymyili niin, että hänen terävät hampaansa näkyi.

"Joe, mieti nyt. Miten joku ihminen voisi ikinä tappaa vampyyriä?" sanoin ja nielaisin kuuluvasti.

Joe pysähtyi ja nauroi hetken ja katsoi taas minuun. Hän tuli ihan lähelle minua.

"En minä sinua satuta, prinsessa. Haluan vain tietää kuka sen teki" Joe sanoi ja katsoi minua silmiin.

"Ei sillä ole väliä.." sanoin ja katsoin ikkunaan.

Joe murahti ja käänsi kasvoni häneen.

"Jos joku olisi murhannut sinun siskosi, kai haluaisit tietää kuka sen teki?" hän sanoi kireästi.

Hän puristi leukaani niin kovaa, etten voinut edes avata suutani, joten päätin nyökätä. "Siis, kerro nyt. Kuka sen teki?" Joe sanoi hieman ystävällisemmällä äänellä.

Pudistin päätäni hitaasti. Joe vetäisi paljon ilmaa henkeen. Hän puhalsi kaiken kasvoihini. Hän tiesi, että vampyyrin hengitys oli huumaava. Minun päässäni sumeni. "Minä en kohta enään kysy nätisti. Joten parempi kertoa nyt, kuin veri kurkussa" Joe sanoi ja siirtyi puristamaan kaulaani.

Tajusin heti, mitä hän aikoisi. Hengitykseni kiihtyi. Minä joko kertoisin ja antaisin Will'in kuolla, tai kuolisin itse.

Viimeksi, kun Will'illä oli sama tilanne. Hän tappoi itse Lucasin. Mutta miten voisin koskaan tappaa Joea? Hän on vampyyri ja minä olen ihminen. Katsoin hätääntyneenä ympärilleni. Jos onnistuisin hämäämään häntä jotenkin ja iskisin jollakin hänen lävitseen. Mutta ne onnistuu vain elokuvissa. En usko, että pystyisin siihen enään. Tiesin, että nyt kuolisin oikeasti. Nyt minua ei herättäisi kukaan.

"En edes tiedä onko hän kuollut" sanoin ja katsoin Joe'a silmiin. Joe säpsähti.

"Mitä?" hän kysyi hätääntyneenä.

"Minä lähdin etsimään Lucasia. Jotenkin tiesin, että hän olisi kuollut. En muista miten. Sitten tulin paikalle ja hän makasi siinä. Hänen pulssinsa ei tuntunut, mutta tuntuuko vampyyreillä ollenkaan? ja sitten... tapoin itseni. Joten en ole varma, miten hänelle kävi." selitin.

Joe meni askeleen kauemmas.

"Oliko hän kokonainen?" Joe kysyi hiukan arkana.

"Kyllä" sanoin ja katsoin hänen kasvojaan. Hän näytti hyvin hämmentyyneeltä.

"Mutta sittenhän....sittenhän..... hän on elossa" Joe sanoi ja katsoi minuun.

En tiennyt mitä sanoa, sillä en ollut varma. Joe katsoi minuun silmät viiruina. "Valehteletko sinä?" Joe kysy ja laittoi kädet rinnalle. Pudistin päätäni.

"En tiedä, siis en tiedä hänestä mitään. Mutta hän silti oli tai on minun hyvä ystävä, enkä voisi koskaan satuttaa häntä!" sanoin ja katsoin Joe'a silmiin.

Joe katsoi ikkunaan ja huokasi.

"Jos nyt vain menisit" kuiskasin ja seurasin Joen kasvoja.

Joen silmissä näkyi pettymys, mutta myös jokin mitä en ymmärtänyt. Joe katosi ikunasta ulos.

Olin paikallani vielä hetken. Jalkani ei suostunut liikkumaan. Tuijotin seinää. Katsoin ikkunaan. Verhot lepattivat vimmatusti. Varmaan myrsky nousi. Kävelin hitaasti ikkunan luo. Suljin sen ja katsoin vielä kerran pihalle. Siellä ei ollut ketään. Purin huultani ja menin sängylle makaamaan. Tuijotin koko ajan ikkunaan. En saanut Joen silmiä pois mielestäni. Hengitykseni kiihtyi. Mieleeni tuli Joen sanat `Lucas on veljeni´. Pala nousi kurkkuuni. Käteni tärisi. Yritin pitää itseni kurissa, mutta turhaan. Miksei Lucas ollut koskaan kertonut veljestään? Ja miksi Joe oli niin erilainen, kuin Lucas? Joe oli ystävällinen, kun taas Lucas päällekäyvä. Ehkä siinä oli jotain järkeä.