Tuli vs. vesi

Kävelin hitaasti kotiin päin. Katsoin alas. Jalkani olivat ihan tunnottomat sen liikuntatunnin jälkeen. Päätin istahtaa kannolle. Kuulin askeleita takaani. Toivoin todella, että se ei olisi Tina. Käännyin katsomaan taakseni. Ei.. ei voi olla. Minun oli pakko nähdä unta. Nipistin itseäni. Se sattui, tämä on siis totta. Nousin hitaasti seisomaan.

"Oletko hullu? Sinut voidaan nähdä!" kuiskasin ja kuljin hänen viereen.

Hän nauroi. Minua ei naurattanu, koko sukuni olisi kuollut, jos hän jäisi kiinni.

"Mene kotiin, täällä ei ole mitään nähtävää" sanoin ja osoitin kotiini päin.

Mutta veljeni irvisti ja pudisti päätään.

"No, tule edes ihmismuotoon" sanoin ja laitoin käteni rinnalleni.

Veljeni pudisti päätään. Hän nykäisi päänsä nopeasti taakse ja sitten perusaseentoon. "Ahaa.." sanoin ja kuljin hänen ohitseen.

Veljeni löntysti vieressäni. Hän käveli metsän toiseenpäähän. Minun jalkojani pakotti.

"Joko ollaan kohta siellä perillä?" kysyin ja hioin jalkojani.

Hän katsoi minuun kysyvällä ilmeellä.

"En minä mikään kilpajuoksia ole!" sanoin ja venyttelin.

Veljeni nauroi ja istui odottamaan. Vähän ajan päästä jatkoimme matkaa. Veljeni pysähtyi pienen vajan eteen. Silmäilin vajaa vähän aikaa. Veljeni lähti metsään takaisin. Koskin vajan seinää. Se oli näköjään aika vanha. Kurkistin ikkunasta sisään. Siellä oli paljon kirjoja.

"Näyttääkö tutulta?" veljeni kysyi ja käveli viereeni.

"Miksi pitäisi? En ole koskaan käynyt täällä. Mikä tämä on?" kysyin ja yritin tiiruilla enemmän sisälle.

"Tämä on sinun Tinan omaisuutta, tai siis hänen perheensä." Veljeni sanoi ja katsoi olkapääni takaa vajaa.

Miksi veljeni oli tuonut minut tänne? Mitä, jos Tinan perhe tulee tänne ja jäämme kiinni?

"Miksi toit minut tänne?" kysyin ja menin askeleen taaksepäin.

"Koska tiedän, että haluat tietää tämän." hän sanoi ja avasi oven.

Haukoin henkeäni.

"Tule, näytän yhden jutun" Hän sanoi ja viittoi minua sisälle.

Kuljin vastoin tahtoani sisälle.

Veljeni koukistui ja otti kirjan syliinsä. Se oli todella vanha ja paksu. Se oli ruskea. Veljeni avasi sen ja käänsi sivuja. Teksti oli todella haaleaa.

"Kas tässä.." veljeni sanoi ja näytti kirjaa minulle.

Katsoin hetken sitä sivua. Siinä oli runon näköisiä tekstejä ja paljon kuvia.

"Niin, runoja?" sanoin. Veljeni nauroi.

"Loitsuja" hän kuiskasi ja kohotti kulmiaan.

"Tarkoitatko....että he olisivat noitia?" kysyin ja ihokarvani nousi ylös.

Veljeni nyökkäsi ja näytti lisää sivuja. Ne tosiaan muistuttivat loitsuja. Ja mitä olin isältäni kuullut, noidat eivät tykkää ihmissusista. Siksi isäni ja hänen isänsä olivat meitä vastaan. Mutta miksi hän ei kertonut? Siksikö hän ei saa olla ulkona muitten kanssa? Veljeni tönäisi minua.

"Joku tulee!" hän karjaisi ja otti minusta kiinni.

Kaaduin maahan ja kuulin juoksua.

"Kuka siellä?!" tunnistin Tinan äänen jo kaukaa.

Yritin hätiköidä. Hiivin nopeasti vajan taakse.

"Will?" Tina kysyi ja kosketti oikeaa olkapäätäni.

"TINA!" huusin ja halasin häntä.

"Will, mitä ihmettä teet täällä?" Tina kysyi.

"Mitä tuolla sisällä on?” Kysyin ja yritin näyttää hyvin viattomalta.

"Kirjoja” Tina vastasi ja katsoi minuun silmiin.

Hymyilin. Tina otti kädestäni kiinni ja veti minut vajaan perässään.

"Nämä kirjat ovat satoja vuosia vanhoja" Tina sanoi ja näytti pari todella vanhaa kirjaa. "Mitä ne ovat? runoja?" kysyin, kuin en muka tietäisi.

"Ei, ne on loitsuja" Tina sanoi ja leikki sormillani.

"No, osaatko pari?" kysyin ja hymyilin niin, että hampaat näkyi.

"No joo.. mutten saisi. Isäni kielsi" Tina sanoi ja sulki sitten suunsa ihan, kuin olisi sanonut jotain mitä ei saisi sanoa.

"Olet siis noita!" sanoin vähän liiankin kovaa. Tina peitti sormellaan suuni.

"Sshh. Se on salaisuus" hän sanoi ja laittoi kätensä ympärilleni.

"Se oli, nyt minä tiedän" sanoin ja hyväilin hänen poskeaan.

"Olet siis ainoa" Tina sanoi ja laski päänsä rinnalleni.

"On minullakin salaisuus. Jos lupaat,ettet lähde luoltani sen takia" sanoin ja tunsin, kun sydämeni löi liian kovaa.

Tina suoristi selkänsä ja katsoi minuun silmät viiruina.

"Ala poika laulaa" hän sanoi.

"Olen vihollisheimostasi" sanoin ilme vakavana.

Hän nauroi "Sinä ihmissusi..." Hänen ilmeensä vakavoitui. "Oletko tosissasi?" hän kysyi.

En ollut koskaan nähnyt hänelle sitä ilmettä. Otin hänen kädestään kiinni ja vedin hänet pois vajasta. Kävelin metsään.

"Käänny ja pidä silmät kiinni" sanoin ja käänsin hänet.

"Eikä sitten kurkita!" huusin ja juoksin jonkin matkan päähän.

Huokaisin. Muutuin sudeksi. Juoksin äänettömästi hänen taakseen. Hönkäisin häneen päin. Hän säikähti ja kääntyi hitaasti.

"Will.....olen sanaton" hän sanoi ja kurotti kättään minuun päin.

Painoin pääni hänen kämmeneensä. Sisältäni kuului kehräämistä. Tina hymyili ja halasi minua.

"Olet ihana" hän sanoi ja halasi minua tiukasti.

Vetäydyin hitaasti pois. Juoksin taas puskan taakse ja otin ihmismuodon.

"Se on geeneissä" sanoin samalla, kun kävelin.

"En olisi halunnut tätä..varsinkaan nyt, kun tiedän salaisuutesi" sanoin ja halasin häntä. "Will, ei meitä kukaan erota, lupaan sen" Tina sanoi ja otti kovan otteen minusta. Hymyilin ja sisälläni oli outo lämmin tunne.

Katsoimme toisiamme silmiin. Tina käänsi päätänsä vähän ja tuli milli milliltä lähemmäs. En voinut juosta pois. En voinut työntää häntä pois. Sillä minusta tuntui, että tämän piti mennä juuri näin. Tinan huulet tavoittivat omani. Jähmetyin. Tunsin, kuin joku olisi lävistänyt selkäni miekalla. Tina irroitti itsensä minusta ja katsoi minua pitkään. Olin, kuin patsas.

"Mikä on?" hän kysyi.

"Minulla olisi toinenkin asia.." sanoin. Päässäni huusi ´älä kerro´, joten päätin valehdella. "Niin, mikä?" Tina kysyi jo varuillaan.

"Rakastan sinua" sanoin ja otin hänet syliin.

Suutelin häntä. Se todellakin sattui minuun. Tina taisi huomata kireyteni, muttei välittänyt siittä. Lopulta minäkin rentouduin. Työnsin hitaasti hänet pois.

"Kielletty hedelmä" kuiskasin ja juoksin metsään.

Kuulin hänen huutavan perääni. Tiesin, että veljeni katsoi koko tapahtuman jostai tuolta ja olin kuollut, kun tulisin kotiin. Siksi päätin, etten menisi kotiin. Ainakaan pitkään aikaan. Nukkuisin metsässä.

Tunsin, kuinka mieleni murtui pala palalta. En enää tieädä mitä tehdä. Jessica oli poissa. Ja Tina oli ihastunut minuun. Veljeni vihaisi minua koko elämänsä. Käännyin katsomaan taakseni. Mieleeni tuli todella hyvä idea. Maailman paras idea. Juoksin takaisin vajan eteen. Kuulin puhetta vajasta. Raotin ovea. Tina luki jotain loitsua ääneen. Rykäisin. Tina säikähti ja katsoi minuun. Hymyilin ja hän vastasi hymyyni.

"Tina kuule" sanoin ja kuljin hitaasti hänen luokseen. Halasin häntä takaapäin.

"Kerro Will" hän sanoi hyvin pehmeällä äänellä.

"Osaatko jotaitakin todella suuria loitsuja?" kysyin ja painoin pääni hänen hiuksiinsa. "Kyllä. Mihin pyrit tuolla?" hän kysyi ja kääntyi.

"Mietin vain, että osaatko herättää henkiin kuolleita?" kysyin toinen kulma koholla.

"Isä kyllä sanoi, ettemme saisi sekaantua mustaan magiaan." hän sanoi mietteliäästi. "Mutta kiltti, hän on hyvin tärkeä minulle" sanoin ja katsoin häntä anovalla ilmeellä. "Voin neuvotella isäni kanssa" Tina sanoi lopulta ja hymyili kaunista hymyään.

"Kiitos.." sanoin ja hymyilin takaisin.

Halasin häntä. Annoin nopean suudelman ja lähdin pois. Lähdin sutena juoksemaan metsän läpi. Tulin kotitalolleni. Siellä oli hyvin kireä ilma. Tuntui, kuin juuri vasta joku olisi murhattu siellä. Avasin hiljaa oven. Kurkistin sisään. Veljeni istui kireä ilme kasvoilla sohvalla.

"Hei, missä isä on?" kysyin, mutten saanut vastausta.

"Kuules. Se mitä näit.." sanoin ja veljeni katsoi minuun murhaavasti.

"Olen ilkeä, käytän häntä hyväkseni. Hän voi herättää Jessican henkiin!" sanoin jo hiukan innoissani. Veljeni ilme muuttui vihaiseksi.

"Sillä perhanan isommalla syyllä voin vihata sinua! Tajuatko mitä oikeen teet?!" veljeni huusi.

"Tiedän.." sanoin ja astuin askeleen taaksepäin.

"Älä kuule puhu paskaa, veli. Sinä rikot sääntöämme. Rikot ainoaan "esineen" mitä Jessica sinulle jätti. Hänen sydämensä. Ja nyt leikit tuon tytön tunteilla. En tunne sua enää." Veljeni sanoi ja juoksi metsään.

Nielaisin todella kuuluvasti. En tiennyt mitä tehdä tai mitä sanoa. Seisoin siinä. Odotin, että jokin herättäisi minussa edes vähänkin kiinnostusta liikkua.

"Will" joku kuiskasi ovelta.

Käänsin päätäni. Näin Tinan kasvot.

"Kuule, isä haluaa nähdä sen ruumiin. Oletan, että sen ruumis on vielä kokonainen" Tina sanoi ja käveli luokseni.

Nyökkäsin. Otin häntä kädestä kiinni ja vein hänet vajaani. Jessica makoili kauniina vanhalla sohvalla.

"Tyttö....ja vielä noin nuorikin.." Tina sanoi hiukan epäillen.

"Niin, hänen nimensä on Jessica" sanoin.

Mahassani väänsi jälleen.

"No kai isäni voi tänne tulla" Tina sanoi hyvin jäykästi.

"Ei! hän tuntee isäni. Minun pitää kantaa Jess jonnekkin kauas talostani" sanoin ja kävelin hänen luokseen. Nostin hänet syliini.

"Selvä" Tina sanoi ja kääntyi pois. Kävelimme jonkun matkaa.

"Tässä on hyvä" Tina sanoi ja näytti sammalkasaa.

Laskin varovasti hänen ruumiinsa siihen.

"Odota, haen isän" Tina sanoi ja lähti pois.

Pitäisikö minun mennä piiloon? Tunnistaako hän minua? Voinko näyttää niin isältäni. En ollut ihan varma.

Pian Tina tuli, joku hoikka mies vierellään. Miehellä oli isot lasit ja vain vähän hiuksia. Hänellä oli pitkä musta kaapu ja tonttulakin näköinen sininen hattu. Miten minusta tuntui, että hän yritti vain esittää. No, minua kiinnostaa vain onnistuuko tämä. Mies nyökkäsi minulle ja nyökkäsin takaisin.

"Nuori mies. Tämä on hyvin salaista" mies sanoi.

"Ymmärrän. Menen kauemmas. Käännyn selin vaikka" sanoin ja kävelin viiden metrin päähän. He keskustelivat jotain.

"Peitä vielä korvat" mies sanoi ja tein työtä käskettyä.

En siis nähnyt, enkä kuullut. Eipä minua haitannut. Odotin siinä ainakin pari minuuttia. Sitten joku kosketti minun olkapäähäni. Otin kädet korvilta ja käännyin. En ollut uskoa silmiäni. Suuni aukesi. Haukoin henkeäni. Siinä hän oli. Minun rakas Jessica. Minun edessäni. Elävänä. Halasin häntä. Kyyneleet valuivat pitkin poskeani. Näin, kun Tina ja hänen isänsä katsoivat meitä tyytyväisinä. En tiedä mitä sanoisin, minulla olisi niin paljon kerrottavaa. Lopulta hän hivuttautui irti minusta.

"Odota hetki" sanoin ja juoksin Tinan luo.

"Kiitos. Olen elämäni velkaa sinulle" sanoin ja halasin häntä.

"Teen mitä vain vuoksesi, muista se" Tina sanoi ja hymyili.

Nyökkäsin ja lähdin Jessican luokse. Otin hänen kädestänsä kiinni ja lähdimme kotiini päin. Kun Tina oli tarpeeksi kaukana pysähdyin.

"Et ole sanonut vielä sanaakaan minulle, miksi?" kysyin ja purin huultani.

Jess hymyili.

"En tiedä mitä sanoa" Hän vastasi.

"Kiittää?" sanoin toinen kulma kohollaan. Jessica nauroi.

"Se olisi ihan turhaa" hän sanoi ja katsoi ympärilleen.

"Mistä nyt kiikastaa?" kysyin jo hiukan vihaisemmin.

"Minun kuolema. Rakastuit toiseen!" Jessica huusi ja löi minua.

"Jess, et nyt tajua! Ystävystyin, koska hän voisi loihtia sinut takaisin!" huusin.

"Et sinä tiennyt hänen taidoistaan mitään!" Hän sanoi ja lähti kävelemään poispäin. "Jess, älä viitsi! Veljeni voi todistaa, etten edes pystyny hymyilemään. Rakastan sinua! Olisin mennyt perääsi, ellen olisi tiennyt muuta vaihtoehtoa!" huusin hänen peräänsä.

Hän pysähtyi. Hän kääntyi hitaasti. Huomasin, kun kyynel loisti hänen poskellaan.

"Voi Jess.. " sanoin ja lähdin kävelemään hänen luokseen.

Halasin häntä tiukasti.

"Miten edes saatoit kuvitella, että rakastaisin koskaan ketään muuta, kuin sinua" kuiskasin.

Hän itki. Minua se vain rauhoitti, sillä tiesin, että hän ainakin uskoi mitä sanoin.

"Mutta se tyttö.." Jessica kuiskasi.

"Hän on ystäväni" sanoin ja halasin häntä kovemmin.

Päästin lopulta irti. Katsoimme molemmat toisiamme silmiin.

"Et tiedäkkään, kuinka ikävä minulla oli" sanoin ja silitin hänen poskeaan.